Arkisto: syyskuu 2008

17. syyskuuta 2008, keskiviikko
Pitäisikö taas viikon tauon jälkeen kirjoitella? Vielä kun muistaisi mitä kaikkea on ehtinyt taas tapahtua..

Viime viikon tiistaina siis näin Sadun kanssa ekaa kertaa ja nyt ollaan treffattu sen jälkeen sitten torstaina ja lauantainakin. Torstaina suunnittelin käyväni vain vähän Haupparilla pyörimässä ja lähikaupassa ostamassa jotain hyvää, mutta Haupparilla ollessani Satu soitti ja kysyi että lähtisinkö hänen kanssaan sinne kauppakeskus Alexaan. En keksinyt hyvää syytä kieltäytyäkään (paitsi että olin pukeutunut huonoimpiin vaatteisiini joissa kehtaan julkisesti esiintyä) joten kohta olin jo metsästämässä U-Bahnia. Tuli sitten todettua että koko päärautatieasemalla ei kaiketikaan metrot kulje, minkä vuoksi oli pakko uskaltautua ihka ensimmäiselle S-Bahn-ajelulle! S-Bahnithan siis ovat kuin maan päällä kulkevia metroja, you know.. Koska en aiemmin ollut käyttänyt kyseistä kulkuneuvoa, tarkistin aikataulusta ainakin viiteen kertaan miltä raiteelta pitää mennä ja mihin kellonaikaan. Lopulta uskaltauduin ostamaan lippua koneesta ja ilokseni huomasin että valikon sai englanniksikin. Laite oli kuitenkin ihan erilainen kuin U-Bahn-lippulaite, kysyi määränpäätä ja ties mitä, mutta ihmeteltyäni kymmenisen minuuttia uhrauduin ja laitoin ne vaaditut 2,10 euroa (sama hinta kuin U-Bahnissa) koneeseen. Kohta luukusta kolahtikin sitten ihan oikean oloinen lippu, jolla saisi matkustella kaksi tuntia missä lystää, kunhan pysyisi AB-linjojen alueella (älä kysy tarkempaa infoa, en osaisi kuitenkaan vastata).

Osasin jäädä Bahnista oikealla pysäkillä pois (suosittelen todellakin ennemmin kuuntelemaan kuulutuksia kuin katsomaan kartasta mikä on seuraava pysäkki) ja jonkin aikaa Alexanderplatzin asemalla haahuiltuani tapasin Sadun, jolla matka kesti pidempään kuin minulla. Siinä haahuillessani tuli joku sellainen kysely-/mainostyyppi kysymään saksaksi jotain, sanoin etten ymmärrä enkä puhu saksaa paljoa, ja vähän huvitti kun tyyppi kysyi mistä olen kotoisin ja vastasin että Suomesta. Totesi vain herra että hän ei osaa sitä kieltä mitä Suomessa puhutaan - enkä jaksanut vaivautua sanomaan että osaan kyllä englantiakin. Tämän "välikohtauksen" lisäksi olen pari muutakin kertaa joutunut juttelemaan henkilöiden kanssa kun he ovat minulta jotain tulleet kysymään. Kerran osasin ehkä kaiketi neuvoa erään rouvan oikeaa reittiä oikealle S-Bahn-asemalle kun hän tuli apua kysymään kun Bahnia odottelin. Hassua miten kuitenkin selviytyy vaikkei puhukaan tämän maan kieltä kovin hääppöisesti.

Niin siis silloin torstaina pyörittiin Sadun kanssa Alexassa, ehdin ajoissa kotiin ja kaikki oli muutenkin ok. Perjantaina minulla alkoi pitkä viikonloppu jo heti sen jälkeen kun oltiin viety lapset kouluun, koska muu perhe lähti viikonlopuksi jollekin Suomi-Keskuksen järjestämälle retkelle jolle en mahtunut mukaan - en tosin tiedä olisinko halunnutkaan. Pyhitin perjantain shoppailulle Alexassa ja Galerie Kaufhofissa Alexanderplatzilla. Kotiin palasin Zarasta ostettuja farkkuja ja tuolta Kaufhofista ostettua O.C.:n ensimmäisen tuotantokauden DVD-boksia mukanani raahaten. Kurvasin lisäksi lähikaupan kautta ostamassa lakritsi-karkkeja (paljon parempia kuin suomalaiset vastaavat!) ja uunissa lämmitettävän valmispitsan: päätin vähän säästää tämän viikonlopun ruokailukuluissa, perhe lupasi maksaa viikonlopun jälkeen minulle 15 euroa ruokarahaa (ja maksoikin eilen) josta käytin ruokaan (sisältäen karkit) kaksi euroa..

Lauantaiaamupäivä meni paljolti O.C.:n katselun merkeissä kuten perjantai-iltakin. Kahdentoista jälkeen lupauduin kuitenkin taas törmäilemään Sadun kanssa, tällä kertaa Tiergartenin Bahn-asemalla. Lämpömittari näytti 25 astetta, joten ajattelin pärjääväni t-paidalla. Ulkoa hetken aikaa tallusteltuani totesin kuitenkin että syksy on saapumassa tännekin, sillä t-paita oli todellakin liian heppoinen vaatekappale: monet olivat pukeutuneet minua fiksummin lämpimiin takkeihin, jotkut jopa kaulahuileihin ja pipoihin! Noh, kävelin kuitenkin reipasta vauhtia tapaamispaikalle, jonne päästyäni Satu sitten soitti ettei pääsekään U-Bahnilla sille asemalle jossa odottelin, joten sovimme tapaavamme Haupparilla. Itse töpsötin nopsasti Haupparille, käyden matkan varrella nappaamassa kotoa pitkähihaisen mukaan.

Haupparilla löysin Sadun ihmeen helposti! Hän ilmoitti kärsivänsä ikävästä donitsinälästä, joten suuntasimme Arnoldsin vastikkeeseen, olisikohan nimi Dunkin' Donuts tai jotain vastaavaa. Ostimme yhteensä kahdeksalla eurolla kuusi donitsia ja kaksi kahvia - niin, elämäni mullistavin päivä vähään aikaan: join kahvia! Kyllähän niitä kahvijäätelöitä, -karkkeja ja -jogurtteja on tullut napsittua hyvällä ruokahalulla, mutta itse litkuun en aiemmin ollut koskenut. Ensimmäisen kulauksen jälkeen meinasin tukehtua, mutta mitä enemmän kahvia join, sitä paremmalta se maistui. Mutta ei se missään vaiheessa oikeastaan hyvää ollut. Kahdelle donitsilleni, joita en heti syönyt, kävi vähän huonosti kun unohdimme Sadun kanssa ennen eroamistamme jakaa donitsit ja minunkin yksilöni lähtivät sitten Sadun matkaan.. Eipä tosin ole uutta minulle unohtaa jotain tuohon tapaan, valitettavasti..

Lauantaista muotoutui oikein mukava päivä sitten loppujen lopuksi, kierreltiin, katseltiin ja juteltiin. Iltapäivästä päädyttiin Ku'dammille, Berliinin kaiketi kuuluisimmalle kauppakadulle, ja tavaratalo KaDeWeen, josta oli mahdotonta löytää halpoja vihkoja muualta kuin ale-hyllyltä. Ensinnäkin normaaleja, pehmeäkantisia vihkoja sai todella etsiä, ja sitten kun niitä löysi, ne maksoivat noin viisi euroa kappaleelta.. Muutenkinhan KaDeWe on tunnettu merkkituotteistaan ja kalleudestaan. Löysimme kuitenkin Sadun kanssa ale-hyllystä 75 senttiä maksaneet vihkot, joiden ulkoasuun emme kyllä ihan täysin tyytyväisiä olleet mutta joihin tyydyimme sitten. Kävimme myös valtavassa kirjakaupassa, jossa oli keskellä kahvio ja muita lukutiloja aivan kuin kirjastossa, ostamassa kurssikirjat kielikursseillemme. Täältä onneksi löytyi minunkin kurssikirjani jota ei Alexan kirjakaupoista löytynyt! Illan päätteeksi joskus seitsemän aikaan päädyin S-Bahnalla mukavasti kotiin. Jouduin tosin Zoologischer Gartenin asemalla ravaamaan liukuportaita ylös ja alas kun ensin menin laiturille josta en löytänyt lipunmyyntikonetta mistään, seuraavalla laiturilla oli vain kone johon pystyi maksamaan kortilla, ja vasta kolmannelta kokeilemaltani laiturilta löysin normaalin kolikoilla / seteleillä toimivan automaatin ja sain lipun ostettua. Ainiin, perjantaina odottelin S-Bahnia Haupparilla puoli tuntia - vartin odotettuani tuli onneksi sekä saksaksi että englanniksi kuulutus että se Bahn jolla suunnittelin meneväni, onkin myöhässä. Osasin sentää suunnistaa toiseen Bahniin ja pääsin sillä onnellisesti oikeaan paikkaan.

Sunnuntai meni kotona löhöilyn merkeissä, ulkona näytti niiin kylmältä etten jaksanut sinne kömpiä laisinkaan. Maanantaina olin reipas ja kävin lenkillä (ensimmäistä kertaa kuukauteen) Tiergartenissa, tiistaina aamupäivä meni siihen kun jouduin vahtimaan ovea remppamiehen ravatessa edestakaisin ovesta sisään ja ulos. Viimeinkin kylppärin katto tuli kuntoon ja sain ikioman vessan! Humisevalla ilmastointilaitteella, pienellä lavuaarilla ja epäkätevällä vesihanalla varustetun tosin, mutta saanpahan nyt kaikki putelit ja purnukat muualle tuosta kirjahyllystäni. En edes tiennyt että luontaisetuihini kuuluisi oma vessa! Yllätyin siis positiivisesti. Se remonttimies oli muuten hassu kun sai työnsä tehdyksi ja oli lähdössä. Istuin tässä tietokoneellani niin että näen ulko-ovelle. Tämä remonttimies sitten alkoi lähtiessään selittää kauhean nopeasti saksaksi jotain, ja ilmeeni lieni paljonpuhuva koskapa puhe katkeutui yhtäkkiä ja mies kysyi että puhunko saksaa. Vastasin vain että "Nein", jolloin tyyppi pudisteli päätään ja huokaisi samoin kuin monet varmasti huokailevat kun nainen törttöilee liikenteessä. Hän sitten hyvin yksinkertaisesti selitti että kylppäri on okei, näytti vielä sormellaan kylppäriä päin ja sen perään peukkua ylöspäin ja sanoi "okei". Olisin ehkä vähän haastavammankin päättelytehtävän osannut ratkaista, joten hymyilin vain ja toistelin "okei okei ja ja". Päästiinpä siitäkin vaivasta sitten lopulta eroon.

Eilen, tiistaina siis, alkoi sitten lopulta kielikurssini! Lähdin kurssipaikalle Turmstrasselle varttia yli yhden ja ehdin ihan hyvin 13.45. alkavalle tunnille. Ryhmässä oli reilu 10 henkeä, istuimme U:n muotoisesti laitettujen pöytien ääressä. Tunnilla (joka kesti viiteen asti) ei saanut puhua mitään muuta kieltä kuin saksaa, vartin mittaisella tauolla sai sitten puhua mitä vain. Vieressäni istuvat jostain Kiinan suunnalta kotoisin oleva Jing sekä Lähi-Idästä lähtöisin oleva, yli 20 vuotta Berliinissä asunut Emaine - tai joku sinne suuntaan. Muutenkin kurssilla on aika paljon porukkaa Aasiasta ja Lähi-Idästä, Puolasta oli myös ainakin neljä ihmistä. Suurin osa kurssilaisista on noin 30-50-vuotiaita, lisäkseni ainoat nuoremman oloiset olivat Japanilainen ja Etelä-Korealainen nainen. Kuten voinee tarkahkosta sepustuksestani huomata, tehtiin ensin esittäytymiskierros ja muuta normaalia "eka koulupäivä"-juttua ennen kuin käytiin vähän kielioppia (Regelmässige und unregelmässige Verben, aka Säännölliset ja epäsäännölliset verbit) ja ammattisanastoa läpi. Vähän yli kolmeen eli taukoon asti aika meni ihan nopsasti, sen jälkeen tuli vilkuiltua kelloa kerran jos toisenkin. Yleisesti ottaen tunnista jäi hyvä fiilis, ymmärsin ihan hyvin mitä opettaja puhui mutten itse uskaltanut paljoa hiiskahtaa, porukka auttoi niitä jotka eivät jotain sanoja tienneet ja hyvä ryhmähenkikin oli. Ensi tiistaina sitten uusiksi, nyt perjantaina, jolloin pitäisi olla seuraava tunti, opettaja on jossain matkalla ja tunti peruttu. Siksi saimmekin "ekstrapaljon" kotiläksyä - ekstrapaljon heittomerkeissä koska itse olisin hyppinyt riemusta lukiossa jos joku kielten opettaja olisi antanut niin vähän läksyä edes seuraavan päivän tunnille.

Tänään sain ylipitkän viikonloppuvapaani osittaiseksi korvaamiseksi kuurata kylppärin kunnolla, ja pari tuntia siihen vierähtikin. Iltapäivä meni sitten Suomi-Keskuksella kun lapset olivat Suomi-koulussa, itse vain lueskelin lehtiä ja kuuntelin muiden juttuja. Viime keskiviikkona oli sama juttu kun Suomi-koulun opetuskerrat alkoivat. Ensi viikosta lähtien onkin sitten askartelua joulumyyjäisiä varten, saa nähdä tuleeko lähdettyä :P Uskoisin kuitenkin että siellä olisi ihan mukavaa..

Tästä piti taas tulla ihan lyhyt kirjoitus, mutta taas vähän venähti.. Vielä vähän lisää tätä venyttääkseni voisin todeta että viime viikolla keitin mannapuuron pohjaan kolmena aamuna viidestä, ja yhtenä aamuna maito kuohui yli hellalle asti, mistä seurasi suloinen käry ja hellan sotku, jota tosin en yllätyksekseni joutunut itse edes siivoamaan! Viime- ja tällä viikolla on aamupäivähommina ollut veden ostaminen, keittiön kaappien putsaus, keittiön lattian putsaus, imurointi ja lasten sänkyjen imurointi. Ei äärettömän rankkaa siis, enemmänkin jokapäiväiset perushommat kyllästyttävät. Onneksi lasten kanssa ei tarvitse hirveästi olla, ilta seitsemästä yhdeksään + satunnaiset hetket riittää hyvin meikäläiselle!

9. syyskuuta 2008, tiistai
Tänään on taas sellainen päivä että olen myöhässä joka paikasta.. Heräsin joskus kuuden aikoihin siihen kun Henkka olevinaan hiljaa hipsutteli miun huoneeseen kattomaan oonko hereillä - on tehnyt sitä ennenkin, varsinkin todettuaan että herään suht aikaisin yleensä. Nyt kello oli kuitenkin noin kuusi, heräsin kesken unen ja väsytti ja tuollainen kesken kaiken herääminen ärsytti niin paljon että teeskentelin nukkuvaa ja sitten onnistuin jopa vielä jatkamaan uniakin - kunnes kännykän kello soi 06.45.

Pika-aamupesun jälkeen hipsuttelin keittiöön keittämään mannapuuroa normaaliin tapaan. Hämmentelin lämpenevää maitoa, laitoin lapsille eväitä ja kasailin astioitakin siinä samaan aikaan huomatakseni kohta että maito kiehui taas lahjakkaasti yli. Ei tosin onneksi hellalle asti. Onneksi en myöskään ollut ehtinyt laittaa mannasuurimoita, -hiutaleita, -mitä-ovatkaan sinne maidon sekaan, joten vähän paremmalla omallatunnolla saatoin kaataa sen maidon pois - lapset on niiiin tarkkoja siitä jos puurossa on niitä palaneita, ruskeita juttuja. Laitoin sitten maidon kiehumaan uudestaan ja leikin sellaisen hellan ja kattilan väliin laitettavalla jutulla joka oli tulikuuma ja jonka tarkoitus on estää maitoa palamasta pohjaan. Kokkailin sitä puuroa sitten siinä ja laitoin samalla lapsille eväitä. Puolelta Leena tuli laittamaan aamupalatavaroita pöytään (miun olisi pitänyt tehdä se, mutta hämmentelin edelleen puuroa) ja totesin että puuro oli vielä ihan löysää, enemmänkin velliä kuin kunnon puuroa. Annettiin Leenan kanssa sen puuron valmistua vielä noin 10 minuuttia, kunnes oli jo ihan mieletön kiire alkaa syödä: normaalisti aamupala aloitetaan puoli kahdeksalta..

Lapsia piti normaaliin tapaan koko ajan hoputtaa ja hoputtaa ja hoputtaa ja lopulta päästiin lähtemään kotoa vain viisi minuuttia normaalista myöhässä - Katalta tosin jäi hiukset harjaamatta.. Koulun edessä oleva kadunvarsi oli onneksi sinne ehtiessämme vielä aika tyhjä autoista eikä poliisikaan tänään ajanut takanamme, kuten eräänä aamuna. Ja siihen kadunvarteenhan ei koulun kohdalle saisi periaatteessa pysäköidä, mutta käytännössä siinä on aina autoja parkissa aika liuta. Lapset saatiin onnellisesti tunneille (Katalla oli tänään toinen oikea koulupäivä ikinä!) ja kotiin ajettaessa Leena puheli mukavia eikä maininnutkaan sitä että miun takia oltiin kiireessä ja myöhässä - olin odottanut kunnon saarnaa!

Kotona siivoilin Leenan (ja kissojen..) avustuksella keittiön kaappeja ja luuttusin lattian ja oli tosi kivaa eikä homma ollu mitenkään raskastakaan. Kymmenen jälkeen meikäläisellä alkoi vapaa ja kun suihkun jälkeen vilkaisin puhelinta niin huomasin että Sadulta, isäntäperheeni tuttujen aupparilta jonka sähköpostin ja puhelinnumeron sain perjantaina ja jolle mailasin lauantaina, oli tullut viesti että hän olisi kaupungilla ja että voisinko / haluaisinko tavata hänet siellä. Ja tietysti halusin! Olin muutenkin suunnitellut suuntaavani kaupungille, eikä kaveri siellä kierrellessä lieneisi haitaksi. Laitoin Sadulle viestiä että missä ja milloin nähtäisiin, ja sitten Satu soitti ja sanoi olevansa Potsdamer Platzilla kahvilassa ja sovittiin että suoriutuisin sinne alle puolessa tunnissa.

En ollut ennen käynyt Potsdamer Platzilla, joskin olin juuri tänään sattumoisin suunnitellut lähteväni sinne, mutta en epäillyt ettenkö löytäisi paikalle Brandenburgin portin luota. Enemmän huoletti mihin saisin pyörän parkkiin ja löytäisinkö juuri sen oikean kahvilan ja ihmisen. Platzille päin pyöräillessäni huomasin sen "merkkisen" kahvilan missä Satu sanoi olevansa ja suureksi ilokseni ja ihmetyksekseni kahvilaa vastapäätä oli pyöräparkki! Seisoin valoissa varmaan ikuisuuden kunnes pyöräilin päin punaisia kun mistään ei tullut autoja - pahoitteluni.

Ympärilleni katsellen pujahdin kahvilaan ja etsiskelin ihmistä joka täyttäisi Sadulta kuulemani tuntomerkit: vaaleat hiukset ja turistin näköinen.. Suomenkielinen Berliinin taskumatkaopaskirja paljasti kuitenkin aika paljon ja uskalsin mennä henkilön pöytään kysymään että onko hän Satu. Kyllähän hän oli ja sitten istuttiin vähän aikaa siinä pöydässä puhellen kaikkea pientä, kysellen toisilta toisistamme yms. Lopulta päädyimme kuitenkin kävelemään Brandenburgin portin ali Unter den Lindenille ja sitä pitkin Alexanderplatzille. Siellä totesimme että nälkä alkoi iskeä ja pistäydyimme kauppakeskus Alexan yläkertaan pikaruokakiinalaiseen syömään.

Ilokseni huomasin siinä kävellessämme ja vähän kaupoissa kierrellessämme että meillä on Sadun kanssa aika paljon yhteistä: molemmat tykkäämme kiinalaisesta ruoasta, valokuvaamisesta, Don Huonojen musiikista ja sisustamisesta! Lisäksi olemme saman ikäisiä ja Satukin kirjoitti tänä keväänä lukiosta. Kotoisin Satu on Kouvolan läheltä. Myöskään Sadulla ei ole paljoa lastenhoitokokemusta eikä kummempaa saksankielentaitoa!

Pikaruokakiinalaisessa syömiemme aterioiden jälkeen totesimme että kello on jo kahdeksan yli kaksi - minun piti olla kotona noin puoli kolmelta.. Vauhdilla kipitimme lähimmälle U-Bahn-asemalle, jonne ei tosiaan montaa metriä ollut matkaa. Satu opasti minua U-Bahn-lipun ostamisessa ja viiden minuutin odottelun jälkeen pääsimme lopulta kotiin päin suuntaavaan U-Bahniin - edellinen U-Bahn meni ohi juuri sillä aikaa kun ostimme lippuja.. Osasin jäädä pois ihan oikealla asemallakin jopa, Sadun jatkaessa kotinsa lähelle muutaman pysäkin päähän. U-Bahnin kello näytti jo 14.27 joten lähdin vauhdilla metsästämään polkupyörääni. Metsästäessäni pyörin ja hyörin ja kävelin takaisin ja kipitin niin nopeasti kuin jaksoin, kunnes seurasin opasteita Brandenburgin portille päin ja yhtäkkiä äkkäsin pyöräni kadun toisella puolella. Kello oli jo vaikka miten paljon ja tein varmasti henkilökohtaisen nopeusennätykseni polkiessani kotiin Siegessäulen kautta. Kotiin vaapuin läkähtyneenä (mitä muutakaan voit olla jos olet polkenut täyttä vauhtia noin kilometrin matkan lämpömittarin näyttäessä 27 astetta?) ihan vain todetakseni että Leena oli jo lähtenyt hakemaan lapsia..

Odottelin sitten kauhulla lapsia, Leenaa ja Leenan saarnaa, mutta taaskaan saarnaa ei kuulunut! Leena vain huomautti että voisin myöhästyessäni laittaa viestiä etten vain ole jäänyt auton alle.. En saanut suustani oikein mitään viisasta kun olin niin kovasti odottanut läksytystä ja sitten hämmästyin kun sitä ei kuulunutkaan! No mutta parempi kai näin? Ehkä onnistuisin olemaan loppupäivän ihan aikataulussa?

Eilisestä on vielä pakko mainita se kun kävin tuossa lähikaupassa Leenan pyynnöstä ostamassa vettä. Siinä sitten vesiä mukaan ottaessani yksi kärttyinen vanhempi rouvasihminen tuli tivaamaan että onko ne sinikorkkiset vai punakorkkiset pullot Classicia, ja sitten kun en aluksi oikein älynnyt mitä hän tiedusteli niin olin vähän "öö", ja mummo kysyi uudestaan ja sitten tajusin asian, mutta osoitin epähuomiossa sinikorkkisia pulloja, jotka siis eivät ole Classicia. Mummo tuijotti minua hetken vähän pahasti ja sitten niitä pulloja taas ja sitten huomasin korjata että ne punapulloiset ovatkin Classicia ja sitten mummo vielä kolmeen kertaan varmisti että kummat ovat Classicia. Noh, toivottavasti hänen kassiinsa sitten sattui niitä oikeita pulloja..

(Note for self: pikaruokakiinalaisessa ateria numero 23 (epäonnenluku!), jonka Satu tilasi, on niitä ihania palleroita ja riisiä joista tykkään! Ateria numero 10 (minun tilaamani) on "lasinugettia" ja kanaa eikä kovinkaan hääppöisen makuista.)

8. syyskuuta 2008, maanantai
Olipas taas jännä viikonloppu. Lauantaina suuntasin suunnitelmieni mukaan Trendmafian tapahtumaan. Ennen kotoa lähtemistä tutkiskelin Googlen karttaa ja keksin kolme erilaista reittiä mitä olisin paikalle voinut mennä. Ensin ajattelin meneväni vähän isompia katuja (Unter den Linden, Karl-Marx-Allee..), mutta sitten totesin että se olisi suunnilleen pisin reitti mitä pitkin paikalle voisi mennä, ja sitten keksin kaksi eri reittiä jotka molemmat päätyivät Wilhelmstrasselle ja siitä sitten samaa reittiä tapahtumapaikalle. Valitsin kaikkein lyhyimmän ja yksinkertaisimman reitin ja löysin sinne minne pitikin! Jätin tosin pyörän "ihan vaan varmuuden vuoksi" vähän turhankin kauas tapahtumapaikasta, koska näin loistavan pyöräparkin ja ajattelin että entä jos lähempänä ei olekaan pyörille kunnon paikkoja.. Mutta tulipa käveltyä ehkä kilometri suuntaansa suunnilleen :) Ja bongasin samalla kivan paikan missä voisi kenties käydä kuvaamassa joskus!

Olen joskus ihmetellyt että kun kadulla kuvataan elokuvaa, niin saako siinä kävellä kuitenkin kaikki sivullisetkin ihan normaalisti. Lauantaina totesin että saa: joskin kadulla jolla kävelin kuvattiin selvästikin vain jotain harrastelijaelokuvaa, mutta silti. Niin, siellä tapahtumapaikalla minne olin menossa, ei mitään kovin ihmeellisen kummallista ollut, paria laukkua katselin vähän sillä silmällä mutta jätin kuitenkin ostamatta. Mutta tunnelma siellä oli kyllä kiva, jotkut pelasivat myyntipöytien vieressä pöytätennistä ja löhöilivät sohvissa yms.

Kun pyöräilin tuolta tapahtumasta kotia päin alkoi vähän ripotella vettä, joten päätin poiketa melkein matkan varrella olleeseen kauppakeskus Alexaan odottelemaan "sateen" loppumista. Taas lähestyin tuota rakennusta sellaisesta kulmasta että sitä ei näe kovinkaan kaukaa, ja koska en ihan 100% varmuudella heti tunnistanut paikkaa niin tuli tehtyä vähän hölmöjä, turhia tienylityksiä. Mutta onnellisesti pääsin perille lopulta ja totesin että pyörille on tosi hyvä parkki ihan siinä Alexan vieressä!

Ensimmäiseksi sisään päästyäni törmäsin Yves Rocherin myymälään, josta kävin ostamassa tarpeeseen tulevaa shampoota ja hoitoainetta joka kenties vähän hidastaisi tätä täällä alkanutta hiuskatoani.. Koska kaikki tuotteet olivat YR:n kanta-asiakaskortilla, vai mikä kortti se nyt onkaan, puoleen hintaan niin otinpa sitten sellaisen kortinkin kun myyjä niin ystävällisesti sitä tarjosi. Kun täyttelin yhteen lappuseen kaikkia tietojani niin taas tuli eteen sama ongelma kuin sinne kurssille aikoinaan ilmoittautuessani: tarkoittaako Vorname etu- vai sukunimeä :D Etunimeähän se tarkoittaa ja ihan oikein taisin jopa sen laittaakin siihen lappuseen, en kuitenkaan kehdannut siltä myyjältä kysyä kun ajattelin että ei se kai kenenkään maailmaa kaada vaikka joku kuvittelisikin että sukunimeni on Maija..

Pyörin sitten kauppakeskuksessa muutenkin kun sinne kerran päädyin. Ostin saksa-englanti-sanakirjankin ja harmittelin sitä etten ottanut ylös sen kirjan nimeä jonka sinne kurssille tarvitsen. Olisin voinut senkin ostaa samalla mutta pitää nyt sitten joskus käydä se ostamassa erikseen. Samoin kuin vihko, niitä en tuolta kaupasta nimittäin löytänyt! Vuoden 2009 kalentereja sitten senkin edestä.. Alexasta lähtiessäni ostin vielä siitä pihalta vaniljapehmiksen pähkinärouhekuorrutteella, oli aika namsk! Ainiin, totesin että saksalaiset ihmiset ovat varsin ystävällisiä: vessaan jonotellessani yhdestä vessakopista tuli suunnilleen ikäiseni tyttö ja huomautti minulle ilmeisestikin (enhän mie siitä mitään oikeasti ymmärtänyt) että vessa oli tukossa / siellä ei ollut paperia / sinne ei kannattanut muuten vaan mennä. Ei Suomessa kukaan ikinä maininnut mitään tuollaista julkisissa vessoissa! Ainakaan minulle.. Lisäksi se YR:n myyjäkin oli hirmu kiva ja hymyilevä ja kaikkea, tuli itsellekin ihan iloinen olo vaikken hänenkään puheista paljoakaan ymmärtänyt ja sanoin lähinnä vain "ja" ja "nein, danke" :)

Eilen, siis sunnuntaina, löhöilin sitten aamupäivän kotona ja iltapäivällä lähdin perheen kanssa Suomi Keskuksen elonkorjuujuhliin. Eipä siellä tosin muuta tekemistä ollut kuin syöminen, mutta eipä se haitannut kun ruoka oli niin hyvää! Lisäksi juttelin erään vanhemman tädin kanssa joka kyseli miksi oon Berliinissä, missä päin kaupunkia asun, mistä päin Suomea oon kotoisin jne. Sanoi vain sitten vielä ettei kannata lähteä yksin kaupungille ettei tule tapetuksi.. Mmmm..

Perjantaina (kauniisti epäaikajärjestyksessä asioita selittäen) sain pitää koko päivän vapaata lasten kouluunviennistä lasten koulusta hakuun asti. Ensin kävin Leenan kanssa yhdessä kaupassa tuossa Moabitissa (en ostanut mitään), tulomatkalla bongattiin yhden kukkakaupan edessä ihania pikkuisia kurpitsoja 70 senttiä kappale ja Leena osti niitä sitten pikkuparvekkeelle kolme kappaletta koristeeksi - aivan hirmuisen suloisia kurpitsoiksi! Kohta kotiin päästyämme lähdin pyöräilemään Tiergarteniin ja harmittelin sitä etten ottanut kameraa mukaan, paikalla oli nimittäin tosi vähän ihmisiä ja ihan kiva kuvausilmakin olisi ollut silloin kahdentoista aikaan. Ensi kerralla sitten kameran kanssa.. Kotiin tullessani kiepsahdin ostamassa lähikaupasta vähän hedelmiä ja limpparia itselleni, enkä voinut olla ostamatta Milkan 100 gramman suklaalevyä kun maksoivat vain 49 senttiä kappale! Olivat nimittäin tarjouksessa, normaalisti maksavat muistaakseni 79 senttiä.. Illalla kun perhe tuli golfaamasta, ei kukaan jaksanut laittaa ruokaa joten käytiin naapuritalon alakerran italialaisessa syömässä. Hyväähän se pizza oli vaikka inhottaakin täkäläisten tapa laittaa kinkku pitsaan sellaisina isoina levyinä, iuks..

Ehkä lopetan romaanoinnin tähän ja lähden vaikka ulos? Ensin tosin pitäisi selvittää onko mulla nyt vapaata vai pitäisikö tehdäkin jotain..

3. syyskuuta 2008, keskiviikko
Koska sain jo mailia että miksi en ole kirjoitellut, päätin tulla taas pitkästä aikaa tilanneraporttia rustaamaan.. ;) Viime kirjoituksesta lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän flunssan kourissa ja harmitellut kauppojen surkeaa nenäliinapakettivalikoimaa: en ole löytänyt vielä mistään sellaisia normaaleja kunnon isoja paketteja mitä Suomessa pääasiassa myytiin, täällä on vain sellaisia minikokoisia viiden nenäliinan paketteja joita myydään sitten sellaisissa kymmenen pikkupaketin "seteissä". Toinen mitä löytyy vain tuollaisissa paperia ylikuluttavissa pakettien paketeissa ovat purkat! Ärsyttää maksaa ihan turhasta paperista...

Hmm, mitäköhän kaikkea viime kirjoituksen jälkeen olisi tapahtunut.. Viime viikon arkipäivät menivät aika pitkälti niin etten pistänyt nenääni sisäpihaa pidemmälle flunssani takia. Lauantai taisi taas olla eksymispäivä - vaikka toisaalta voiko eksyä jos ei ole edes menossa muuta kuin kiertelemään? No joka tapauksessa taivaltelin alueilla joita en "oikein" paikantanut - ja flunssani toki tykkäsi, mutta kun kyllästyin kököttämään sisällä niin upeana, aurinkoisena ja lämpimänä päivänä! Sunnuntaiaamupäivän selailin netistä ideoita mitä Berliinissä voisi tehdä. Shoppailureissulle en jaksanut lähteä köhäisenä, joten mietin joko kirpparille tai eläintarhaan menoa kun oli jälleen pitkästä aikaa aurinkoinen päivä ja ihan koko päivä vapaata. Päätin loppujen lopuksi suunnistaa läheiselle katukirpparille, joka on paikalla vain lauantaisin ja sunnuntaisin - eläintarhaan voisi suunnata jotain arkipäivänä.

Löysin kirpparille ihan helposti ja totesin että edellisenä päivänä kävelin kirpparin ohi kadun toisella puolella ja ihmettelin että mikäköhän juttu tuollakin on.. Jo toinen kerta tällainen hölmö déjà vu -juttu, että olen toiseen kertaan paikassa jossa olen aiemminkin ollut ja se paikka on ihan lähellä sitä minne olen halunnut päätyäkin! Kiertelin sitten siellä kirpparilla, joka ei mikään suuri juttu ollut mutta ihan täynnä ihmisiä. Siellä myytiin ihan kaikkea antiikkihuonekaluista vaatteisiin, kirjoihin, tauluihin ja cd-levyihin. Selailin vähän levyjä mutta mitään äärimmäisen kiinnostavaa ei löytynyt (yksi Apocalyptican levy pisti silmään!), mutta yhden kojun edessä käväisin pariinkin kertaan: siellä ystävällisen näköinen tätinen myi ihania valokuvakehyksiä! Kierreltyäni ja pyörittyäni paikalla edestakaisin päätin etten voi lähteä paikalta ostamatta yksiä valokuvakehyksiä, ja sitten kohtasin valinnan vaikeuden. Lopulta varmaan kymmenen minuutin mietinnän jälkeen ostin ihanan pienet, vanhan oloiset koristekuvioidut kehykset - sellaisia erikokoisia ja -muotoisia ja eri tavalla koristeltuja kun ostaisi kasan ja laittaisi seinälle niin voisi tulla aika hieno! Kirpparilla käynnin jälkeen istuin jonkin aikaa Tiergartenissa lukemassa mukana raahaamaani kirjaa.

Sunnuntai ei jäänyt ainoaksi kerraksi kun kävin ostotarkoituksessa ihmisten ilmoilla. Maanantaina kävelin nimittäin flunssasta jo jonkin verran yli päässeenä Haupparilla ostamassa apteekista rakkolaastareita (olisin kyllä tarvinnut niitä jo sunnuntaina..). Sähläilin vähän rahojen kanssa kun kuvittelin että kolikkoni olisivat riittäneet, mutta jouduinkin sitten kolikoita laskeskeltuani maksamaan setelillä ja kiltin apteekkaritädin mielestä joko näytin tai kuulostin niin nuhaiselta että hän antoi sitten nenäliinapaketin kaupan päälle! Sille naureskellen taivalsin sitten takaisin kotiin..

Eilen suunnittelin pitäväni vähän rennomman päivän telkkaria katsellen ja löhöillen, siis tietystikin vasta sen jälkeen kun oltiin Leenan kanssa viety lapset kouluun ja kun kuulin että mulla olisi vapaata viiteen asti. Leena sitten sattui vain huomauttamaan että olisi aika hyvä päivä käydä ilmoittautumassa sinne saksan kurssille, jotenka Leena sitten omille asioilleen mennessään heitti ja opasti minut sinne ilmoittautumiseen. Hetken jonoteltuani pääsin sitten ilmoittautumaan. Ensin se hassun näköinen mieshenkilö siellä "tiskin" takana kysyi mitä kieltä puhun. Vastasin että englantia, jonka jälkeen mies kysyi että puhunko saksaa. "En" - en muistanut miten voi sanoa etten osaa paljoa :D No, joka tapauksessa tyyppi jatkoi saksan höpöttämistä ja yllätyksekseni tajusin (tai ainakin luulen tajunneeni) lähes kaiken. Keskusteltiin siitä mille kurssille miun kannattaisi osallistua ja päädyin lopulta tekemään testin jossa oli 13 kohtaa - 12 monivalintaa ja yksi tehtävä jossa piti tehdä kaksi lausetta annetuista sanoista. Alkupään tehtävät olivat helppoja, mutta jotkut prepositiotehtävät eivät sitten menneetkään kuin arvaamalla - enkä verbien taivuttelustakaan hirveästi muistanut..

Loppujen lopuksi sain 8 tehtävää oikein, mikä ärsytti aika paljon kun 9 oli vaativammalle kursille pääsyn rajana! No, mennään sitten A2-kurssille, eipähän pitäisi olla liian vaikeaa.. Helpoin on siis A1, sitten tulee A2, B1, B2, C1 jne. Mietin kyllä että voisin ostaa sen vaikeammankin kurssin kirjan kotiopiskelua varten. Mutta siis, ilmoittautuminen meni ihan hyvin ja kotiin kävellessäni naureskelin sille että puhelin saksaa niinkin paljon kuin sille tyypille höpötin! Samalla tuli tutuksi tämän oman asuinalueemme, Moabitin, keskuskatu kun Leena ei ehtinyt minua kotiin viemään vaan jouduin kävelemään sen maks. kilometrin matkan.

Koska sain kurssille ilmoittautuessani kouraani käteismaksulappusysteemin, piti Matin käydä kanssani Haupparilla neuvomassa raha-automaatin käytön. Onneksi sain automaatista valittua kieleksi englannin - muutenkin se systeemi tuntui helpommalta kuin suomalaisissa automaateissa! Törmäsinpäs muuten ensimmäistä kertaa elämässäni toiseenkin raha-automaattikammoiseen ihmiseen, sillä Leena ilmoitti ettei ole koko 1½ vuoden aikana, jonka perhe on Saksassa asunut, käyttänyt raha-automaattia! Täällä minun pitänee sitä kuitenkin käyttää vaikken Suomessa tykännytkään..

Kurssin maksuun liittyen minun piti valita joko U-Bahn- tai polkypyöräseikkailu, koska maksupaikka ei ollut aivan kävelyetäisyydellä eikä Leena tai Matti ehtinyt viemään minua. Kauniin ilman ja jonkinasteisen laitekammoni vuoksi, sekä rahaa säästääkseni, päätin tehdä vaarallisen päätöksen ja hypätä pyörän selkään.. Katsoin kartalta tarkasti reitin ja painoin muutaman kadun nimen mieleeni - ja eipä muuta kuin matkaan! Alkumatka meni hyvin rauhallisemmilla kaduilla, eikä koko matkan aikana muutenkaan tarvinnut mennä mihinkään hirmuisen liikennöityyn paikkaan. Vain yhdessä kohdassa onneksi tarvitsi lähteä jalkakäytävän pyörätiepuolelta ajotielle autojen sekaan, kun lyhyen matkan verran oli tietyö käynnissä. Vaikka ensin ajatus autojen seassa ajamisesta kammottikin, oli se kuitenkin yllättävän kivaa kun autot väistivät nätisti.

Sain pyörän köytettyä ihan oikeaan pyörätelineeseen (niitä kun ei kauheasti ole niin olin varautunut köyttämään pyörän lyhtypylvääseen), joskin en tarkalleen silloin tiennyt mihin sen pyöräni jätin. Hetken karttaa katseltuani ja yhden kadun nimen tarkastettuani tiesin olinpaikkani ja ensiyrittämällä löysin rakennuksen jonne piti käydä maksamassa - huoneen numeron 103 ansiosta osasin myös suunnistaa ensimmäiseen kerrokseen ja oikea huone löytyi heti. Maksaminenkin onnistui loistavasti, lukuun ottamatta sitä kun virkailija siellä lasin takana katsoi sukunimeäni hetken aikaa, kerran tavasi sen minulle, kirjoitti koneelle ja sieltä vielä näytti että onko se oikein. Ja kyllähän se sitten loppujen lopuksi oikein oli :D Puisteli kyllä heppu vähän aikaa päätään sitä nimeä katsellessaan, etunimenkin vielä tarkisti tavaamalla..

Kotimatkalla innostuin pyöräilystä niin kovasti että päätin vain käydä kotona jättämässä laukun sinne ja kaappaamassa kameran matkaani - kohta olin taas pyörän kanssa matkalla kohti Siegessäulea. Ainiin, unohtuikin sanoa että kun ajelin sieltä maksupaikasta kotiin, unohdin yhden kadun nimen enkä sitten päätynyt oikealle kadulle, mutta loistavan logiikkani ja suunnistustaitoni ansiosta (..) päädyin siihen Moabitin keskuskadulle jossa tallustelin aiemmin, ja siitä nyt osaisin varmaan melkein unissanikin kotiin. En kyllä ollut varma olisiko siinä saanut pyöräillä jalkakäytävällä vai olisiko pitänyt pyöräillä tiellä, mutta eipä kukaan valittamaan tullut - kaikki varmaan ajattelivat että koska minulla oli kypärä päässä, en muutenkaan ole niin tottunut pyöräilijä enkä siksi tiedä edes liikennesääntöjä..

Niin mutta siis päädyin kamerani kanssa Siegessäulelle, siitä suuntasin sinne missä se kirppari oli silloin yhtenä päivänä, ja sieltä käännyin sitten ajamaan pitkin Spreen rantaa. Vaihdoin joen toiselle puolelle ihanan sillan kohdalla, mistä menin lauantaisella reissullani pelkällä tuurilla. Sitten seikkailin taas hetken katuja pitkin muistamatta tarkkaan mistä piti seuraavaksi kääntyä, ja juuri havaittuani poliisiauton eräässä kohdassa huristelin tien yli kenties vähemmän laillisesta kohdasta.. Mutta kun ei autoja kummastakaan suunnasta tullut niin ehkä se ei haittaa... :D Löysin sitten ihan oikealle tielle, huristelin sitä pitkin takaisin Siegessäulelle ja koska aikaa oli vielä puoli tuntia, jatkoin kohti Brandenburgin porttia (nimitän sitä aina mielessäni Brandenburgin toriksi koska se on saksaksi Brandenburger Tor). Napsin kuvia kuten alkumatkankin aikana ja aivan pienen hetken epäröityäni hyppäsin mukaan Unter den Lindenin vauhdikkaampaan liikenteeseen, jossa täytyy pyörillä ajaa bussikaistalla. Onneksi siellä oli paljon muitakin pyöräilijöitä joiden perässä sitten menin aina jonkun isomman aukion luo, missä taas tein vähemmän tyylikkään tienylityksen (noudatin sentään valoja jotka tässä risteyksessä olivat). "Räps räps" sanoi kamerani taas hetken aikaa kunnes aloin suunnistaa takaisin kotia kohti - tai siis Siegessäulea, jonka kautta pääsin helposti ja nopsasti kotiin.

Aiemmin kaupungilla käydessäni olen kauhistellut että miten kukaan uskaltaa ajaa sillä tavalla autojen seassa kuin siellä pitää ajaa, mutta nyt kun itsekin ajelin siellä niin ei se ollutkaan yhtään pelottavaa! Siellä missä on bussikaista niin ajetaan bussikaistalla, jos tulee bussi takaa niin väistetään sivuun seuraavassa risteyksessä ja päästetään bussi ohi. Muuten on hyvä ajaa kapeahkolla polkupyöräilijöille tarkoitetulla "kaistalla" jalkakäytävän vieressä. Siihen kaistaan on monissa paikoissa merkattu selkeästi että mistä kohti pitää mennä tien ylityksissä, risteyksissä käännyttäessä yms. Kun yhden pienen tienkorjauspaikan kohdalla se pyöräkaista oli poikki ja piti puikahtaa ihan autokaistalle niin autoilijat antoivat tosi hyvin tilaa että siinä mahtui pyöräilemään :) Erityisesti tykkäsin pyöräillä Strasse den 17. Junilla, jossa on leveä pyöräkaista, pitkää suoraa ja ihanat puut siinä tien ympärillä!

Lyhyesti vielä tästä päivästä: ensinnäkin peiliin katsoessani totesin että on bad hair day. Tai no ihan ensinnäkin herätyskello (puhelin) piipitti ties kuinka pitkään ennen kuin tajusin herätä, ja sittenkin herääminen oli vähän hankalaa. Sitten poltin mannapuuron maidon pohjaan (ensimmäistä kertaa! Viime torstaina aloitin tuon puuron keittelyn ja kahtena ensimmäisenä aamuna minulta vei 15 minuuttia saada huonelämmin maito kiehumaan), hukkasin haarukan pesukoneen syvyyksiin ja ongin sen sieltä huomaamattomasti ja sitten vielä raaputin itseäni vahingossa piikkipensaaseen. Lasten koululla Leena vei Henkan luokkaan ja mie vein Katan, kaikki meni onneksi hyvin, en eksynyt siellä valtavassa rakennuksessa tai mitään. Kotona halusin vain nukkumaan, mutta jouduin pesemään sen aamupuurokattilan (kuten joka aamu), imuroimaan ja pyyhkimään vähän pölyjä. Hommiin meni yhteensä noin kaksi tuntia, minkä jälkeen laitoin oman huoneen dvd-soittimeen Harry Potterin toisen leffan pyörimään, nukahdin, heräsin, aloitin tämän kirjoittelun ja sitten käytiin hakemassa lapset koulusta. Leena haki nyt Katan, mie Henkan ja kaikki meni loistavasti - yksi Henkan luokkalainen tyttö tuli kyselemään että kuka mie oon yms., ja vastailin automaattisesti englanniksi kuten tyttö kysyikin. Sitten pelailin Henkan kanssa shakkia (hävisin, mutta se ei yllättänyt kun viimeksi "pelasin" noin 10 vuotta sitten), syötiin Leenan laittamaa ruokaa, leikin Katan kanssa Barbeilla (ja Bratzeilla -.-) ja laitoin iltapalaa. Iltatoimet menivät harvinaisen kivuttomasti! Ja nyt oon kirjoitellut tätä loppuun, kohta voisi katsoa lisää Harry Potteria ja nukahtaa taas jotta jaksaisi herätä huomenna seitsemän aikaan..

Ehkä tässä oli taas kaikki suurimmat tapahtumat kuluneelta reilulta viikolta? Ainiin, yhtenä aamuna vähän hämmästytti kun Matti kertoi että Maikkarin uutisissa oli raportoitu ensimmäisistä hallaöistä - tänään meidän lämpömittari näytti 18 astetta siinä kahdeksan aikaan aamulla.. Tosin ei tuolla ihan niin lämpimältä tuntunut, mutta melkein :)