Arkisto: lokakuu 2008

24. lokakuuta 2008, perjantai
Voi yhyy tuota kuusivuotiaan angstia -.-' "Mä haluun äidin tänne! Jos et hae äitiä niin mä en nuku!" "Mua ei haittais vaikket nukkuskaan, mutta kun äiti on sanonu ettei viitsi juosta täällä joka ilta sun vieressä istumassa." "Mä haluun äidin tänne yhyyybyää!" "Saat ihan ite huutaa sen äidin tänne jos niin välttämättä haluat kuunnella äitis huutoa, mie en siun äitiis tänne hae kun siekään et minuu oo totellu koko iltana." "Maija, hakisit nyt sen äidin ennen kun Kata rupee huutaa niin etten mä saa nukuttuu koko yönä." "Huohhhhh...."

En kyllä voinu olla nauramatta Henkan repliikille, tuli vielä niin loistavalla henkkamaisella äänensävylläkin :D Noh, menin hakemaan äidin ja kun Leena kysyi jotain että taasko se Kata kysyy häntä niin sanoin että itseasiassa Henkka pyysi minua hakemaan hänet jotta edes Henkka saa nukuttua. Työmatkalta tänään tullut Matti repesi kyllä ihan totaalisesti! Nyt kuulostaisi siltä että Matti ja Leena yhdessä pitävät itkevälle ja kirkuvalle Katalle luentoa siitä että jo ties kuinka monta kertaa on puhuttu siitä että Kata ei saa alkaa mankua äitiä sinne viereen nukuttamaan puoleksi tunniksi joka ilta. Mutta silti niin vaan aina käy..

Varsinkin niinä iltoina kun vanhemmat on olleet esimerkiksi vanhempainilloissa, on kyllä meikäläisellä mennyt hermo ja kuulokin Katan kanssa. En oikein osaa lempeän komentavana olemisen jaloa taitoa.. Enkä varsinkaan lohduttamisen jaloa taitoa silloin kun höyry meinaa nousta omista korvista ja kovaa. Joka ilta Kata järjestää sen shown että haluaa äidin tänne nyt - tai ei nuku. Normaali-iltoina se menee melko helposti ohi kun Leena käy huoneessa, mutta kun olen yksin kotona lasten kanssa niin Kata alkaa kiljua, hengittää pelottavan katkonaisesti (veikkaan sitä vahvasti teeskentelyksi) ja ihan tosissaan HUUTAA äitiä sellaisella äänellä ettei voi olla kuulumatta koko taloon. Saas nähdä milloin tulee naapuri valittamaan ensimmäisen kerran.. Rehellisesti sanottuna en ikinä ennen ollut tavannut niin hysteeristä ihmistä kuin sillon kun näin Katan ekan kerran "äidinkaipauskohtauksen" kourissa. Ja se oli pelottavaa.

Muutenkin Kata usein keksii että häntä koskee jalkaan, mahaan, päähän, käteen tai ties minne jos häntä komennetaan tekemään jostain mistä hän ei tykkää - esimerkiksi juurikin nukkumaan. Tänäkin iltana, istuttuani vartin hieromassa Katan "kipeää" jalkaa, koetin varsin vakuuttavasti selittää että se kipu ihan oikeasti menee pois kun sitä ei ajattele. "Ei se mee." "No yrittäisit ees." "Enpäs yritä!" "Mmmmmmmm....." Hyvälläkään tuulella ollessaan Kata ei juurikaan vastaa käsitystäni "mukavasta muksusta" jollaiseksi perheen edellinen au pair häntä kuvaili. Ehkä se johtuu siitä että ollaan molemmat horoskooppimerkeiltämme leijonia? Alan kohta jo uskoa horoskooppihömppään :D

Henkka on paaaljon mukavempi tyyppi kuin siskonsa, ei läheskään niin temperamenttinen. Ainut ongelma Henkan kanssa on se että hän ei monesti johonkin muuhun keskittyessään tunnu yhtään kuuluvan mitä minä sanon! Saatan sanoa vaikka kolmekin kertaa että "aamupalalle", tai yhtä hyvin vaikka jotain positiivistakin eli esimerkiksi "nyt saa ottaa suklaata", niin sitten kun olen intensiivisesti tuijottanut Henkkaa hetken aikaa niin tulee ihan vilpitön kysymys: "mitä?" Kyllä pari kertaa on tullut puisteltua päätä, mutta annettakoon kuulemattomuus anteeksi kun Henkka muuten usein on se fiksumpi ja tottelevaisempi osapuoli noista sisaruksista. Sitä en kyllä hevillä anna anteeksi että Henkka kerran tuli sanoneeksi minua rupikonnan näköiseksi ja tänään perheen palvelijaksi, tietyllä äänensävyllä vielä, mutta kiva toisaalta että edes joku sanoo joskus päin naamaa mitä ajattelee :D Ja olenhan minä tietyllä tavalla perheen palvelija, mutta se sana kuulostaa a much ikävämmältä kuin au pair..

Lapsilöpinöistä tähän viikkoon.. En ole kummemmin nokkaani kodin ulkopuolelle pistänyt! Paitsi kielikurssille. Maanantaina kävin vähän pyöräilemässä ympäriinsä ja totesin että Kentin musiikki sopii loistavasti Berliinissä kuunneltavaksi, mutta en sitten oikein löytänyt huippukivaa pyöräilyfiilistä. Toisaalta nautin pilvettömältä taivaalta porottaneesta auringosta ja eksyin oikeasti vahingossa taas Schloss Charlottenburgille. Lämmintä oli varjossa sijaitsevan mittarin mukaan iltapäivällä 22 astetta!

Tiistai.. Taisin pääasiassa katsella telkkaria ja käväistä vähän ulkona, ainakin raahasin perheen matkatavaroita tänne ylös kun he tulivat iltapäivällä reissusta. Sen ainakin muistan että olin harvinaisen positiivisella tuulella lasten kanssa :P Keskiviikkona Leena lähti aamupäivästä kauppaan, Matti oli työmatkalla ja minä lähdin syyslomaa viettelevien lasten kanssa uimahalliin toista kertaa. Siellä kaikki sujui ihan kivasti vaikken heti tajunnutkaan että lipunmyyjätäti selitti että lippuja voi ostaa vasta 10 minuutin kuluttua saapumisestamme. Mutta loppu hyvin kaikki hyvin, vaikken saanutkaan paljoa itsekseni uiskennella kun piti noutaa lapsille rengasta ja leikkiä delfiiniä sun muuta. Ja se vesi oli kylmää! Onneksi perhe maksaa minunkin puolestani nuo uintikerrat kun käyn lasten kanssa ;)

Keskiviikkona en sitten jaksanut enää tehdä muuta kuin lukea Potteria kotosalla sieltä uimasta tultuamme, joskin totesin että ehkä pitäisi lasten loma-aikaan vapaa-aikanakin hipsiä muualle täältä kotoa, koskapa Kata tuli pyytämään leikkimään enkä oikein kehdannut sanoa että "virallinen työaikani on ohi iltaan asti, voin leikkiä kanssasi vasta ruoan jälkeen työaikani alettua taas". Siispä leikin myös Katan kanssa barbeilla, vaikkakin välillä tuli olo että miksi mun pitää "leikkiä" eli pitää sitä barbi-nukkea pystyasennossa kun Kata sanelee mitä sen mun nuken pitää sanoa..

Torstaina.. Aamupäivästä ei muistikivaa.. Vaikka se oli eilen o.O Olisinko dataillut ja lukenut? Aa, Leena oli kurssilla eli joo, luin lähinnä tehtyäni normaalit aamuhommat sisältäen lasten ja kissojen ruokkimisen, keittiön järjestelyn ruokinnan jäljiltä ja lasten sänkyjen petaamisen. Kiehuin taas itsekkäästi raivosta kun lapset eivät suostuneet lähtemään ulos (mittari näyttää 11 astetta varjossa ja aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, Henkka: "siellä on kylmä!") enkä sitten jaksanut leikkiä niiden kanssa. Katsoin myös dvd:ltä Jafarin paluun ja tein samalla lihaskuntoa, jeij! Iltapäivällä olikin sitten mulla poikkeuksellisesti kielikurssi josta kävelin takaisin kotiin taas yhdessä Jeikon kanssa. Illalla normaalit iltatyöt eli taas lasten ja kissojen ruokkiminen, keittiön järjestely, lasten vahtiminen ja käskeminen ja kiristäminen niiden pestessä hampaita ja vaihtaessa vaatteita ja nukkumaan laittaminen elikkä lähinnä Katalle lukeminen ja Henkalle lehtien ojentelu.

Tänään siivosin aamuhommien jälkeen kaksi ja puoli tuntia!! Tähän päivään asti imurointijälkeni on riittänyt ihan hyvin, mutta kun Leena näki että imuroin sohvat eri suuttimella (onko suutin oikea sana? No eniveis..) kuin millä ne pitäisi kuulemma imuroida niin tuntuipa sitten olevan niiiin sotkuista. En edes tiennyt että eräs harjallinen osa jonka imurissa mukanaroikkumista olen aina imuroidessani kironnut, on se suutin jolla kaikki lattian yläpuolinen tulisi imuroida - kiva kuulla se näin kahden kuukauden jälkeen.. Kaiken lisäksi Leena asiaa selostaessaan kuulosti siltä kuin minun olisi pitänyt ehdottomasti tajuta ja tietää asia ilman tarkempia selittelyjä. Sitten Leena vahtasikin loppua imurointiani varsin tarkasti ja varmaan imuroinnin jälkeen syynäsi joka paikan suurennuslasin kanssa läpi - juuri sen takia en ole ikinä tykännyt tehdä mitään töitä (esim. koulussa kielten tunneilla parityöskentelyä ja kotona siivousta) silloin kun joku suurempi auktoriteetti on vieressä kyttäämässä, tulee sellainen olo että se minun tekemäni työ ei kelpaa vaikkei minulle huolimattomuudesta edes huomautettaisi. Mutta kun nyt huomautettiinkin niin huoh, varsinkin Leenan äänensävyn kuullessani teki vähän mieli sanoa että josko tekisit tämänkin sitten itse kun niin paljon paremmin osaat.

Lopuksi jouduin vielä pyyhkimään pölyjä, pesemään peilit joita ei onneksi talosta löydy enempää kuin viisi omani mukaanluettuna, ja ostamaan vettä lähikaupasta. Sitten lähdinkin kiireesti kielikurssilleni joka alkoi epänormaaliin aikaan yhdeltä ja myöhästyinkin sieltä sitten kymmenen minuuttia - toisaalta en kävellytkään sinne ihan mitään maksimivauhtia.. Kurssilla oli kivaa, aika meni suht nopsasti ja käytiin läpi tuttuja juttuja, uskalsin aukaista suunikin pari kertaa suhteellisen vapaaehtoisesti. Tultuani kielikurssilta kotiin jouduin palauttamaan perheen kerääntyneet tyhjät pullot kauppaan kun unohdin palauttaa ne uusia vesiä ostaessani. Pullonpalautusvehje vammaili normaaliin tapaansa ja joku turvallisuustyyppi tuli sitten neuvomaan miten ne pullot kenties saisin sinne koneeseen niin että se kone rekisteröisi ne - muuten hyvä neuvoja mutta laittoi itse pullot korkkipää edellä koneeseen kun ne tulisi laittaa pohja edellä :D Enpä kehdannut asiasta surkealla saksallani huomauttaa.. Kaikkia pulloja se kone ei kelpuuttanut ja heppu neuvoi antamaan ne kassatädille kun menisin palauttamaan koneesta saamaani kuittia. En kuitenkaan uskaltautunut tädille mitään pulloista sanomaan vaan päätin kokeilla josko kone seuraavalla kerralla kelpuuttaisi ne - niin se kone välillä käyttäytyy. Meinasin kuitenkin siinä kassalla sitten unohtaa ottaa ne rahat niistä pulloista siltä kassatädiltä jolle koneen antaman kuitin annoin. Kävelin jo reipasta vauhtia koneelle helpottuneena töiden melkein loppumisesta kunnes kuulin tädin huutelevan halloota ja älysin kaapata rahani.

Tänään ei ehkä ihan ollut meikäläisen päivä, enkä kovin innokkaasti odota huomistakaan.. Tänne on tulossa saksankielisiä vieraita kahden lapsensa kera, mun tehtävänä on vahtia noita neljää kakaraa sillä aikaa kun vanhemmat kokkaavat ties mitä gourmeeta ja mistä vetoa että vierasperheen vanhemmat kyselevät multa kiperiä saksaksi ja "mun perhe" tajuaa miten vähän oikeasti saksaa osaankaan.. Apua, odotan ihan kauhulla millaisiin tukaliin tilanteisiin saatan huomenna joutua :S

19. lokakuuta 2008, sunnuntai
Ärsyttävää kun aina olisi miljoona ja kaksi asiaa tänne kirjoitettavana ja sitten puolet unohtuu kun ei ehdi / jaksa kirjoittaa hirveän usein :S Mutta nyt on aikaa, sillä muu perhe matkasi eilen aamupäivästä Tanskaan (Legolandiin ja Matti työnkin merkeissä) ja meikäläisellä on vapaata tiistai-iltapäivään asti. Ainoat hommat on kodin pitäminen pystyssä, kissojen ruokkiminen aamuin illoin ja lääketabletin työntäminen Pöpö-kissan kurkkuun aamuisin. Ihanaa kun voi vaan olla eikä tarvitse kestää sitä tietyllä tapaa vaivautunutta oloa täällä kotona, josta johtuen vietän normaalisti aikaa täällä pääasiassa omassa huoneessani. Viime aikoina olen kyllä kuluttanut aika paljon aikaa kaupungilla Sadun kanssa - taidan olla viimein löytämässä elämää tietokoneen ulkopuoleltakin, jee!

Jo suunnilleen ensimmäisellä viikolla kun Satuun tutustuin, hän heitti ilmoille idean elokuvissa käynnistä. Viime lauantaina saimme sitten vihdoin aikaiseksi suunnata ihan oikeasti sinne elokuviin! Tylsyyksissämme marssimme Potzdamerplatzilla sijaitsevaan elokuvateatteriin ja ostimme liput saksankieliseen elokuvaan jonka nimeäkään emme ymmärtäneet mutta jonka mainoksia olimme nähneet ympäri kaupunkia - Satu halusi ehdottomasti nähdä jotain saksalaista! Iloksemme saimme lipuista alennusta kahden euron verran kun lipunmyyjätäti myi meille opiskelijaliput mitään kyselemättä :)

Katsomamme elokuva oli nimeltään "Der Baader Meinhof Komplex" ja se kertoi saksalaisesta tavallaan "terroristiryhmästä". Vaikea selittää juonta kun oli niin paljon asioita jotka jäivät tajuamatta, vaikka elokuvassa oli vielä englanninkieliset tekstitkin! Tekstitys tuli kyllä äärimmäisen iloisena yllätyksenä sekä minulle että Sadulle, ja päätimmekin suunnata samaiseen teatteriin taas joskus kun rahatilanne näyttää paremmalta kuin kymmenen euron budjetti kolmelle viikolle.. Elokuva oli ihan perus ok, veristä räiskintää ehkä kuitenkin turhan paljon - tarvitseeko sitä ihmistä ampua n+1 kertaa vielä senkin jälkeen kun se on jo kuollut? Joitain juttuja jäi kyllä todellakin hämärän peittoon, ihan oleellisiakin sellaisia. Ja vähän tuntuu ettei niitä kaikkia edes selvitetty, eli kyse ei ole välttämättä vain siitä ettemme Sadun kanssa ymmärtäneet ihan kaikkea. Elokuvan ikäraja on muuten täällä 12 vuotta, Sadun kanssa arveltiin että Suomessa se olisi kyllä vähintään 15 vuotta!

Muistaakseni lauantaina sain päähäni lähteä pyöräilemään kun Sadulla piti olla töitä, ja katselin juuri kartalta reittiä Schloss Charlottenburgille kun Satu soitti ja ilmoitti että hänellä on sittenkin vapaata - siispä päätimme mennä yhdessä edellä mainitsemani linnan puistoon tutustumaan! Itse löysin paikalle helposti mutta Sadulla oli hienoisia ongelmia, jotka tosin varmasti osittain johtuivat siitä että puhelimessa annoin "vähän" huonot ohjeistukset linnan ulkonäöstä :D No mutta pääsimme taas vaihteeksi leikkimään turisteja kamerat kaulassa, ja kivahan sitä oli kauniina syyspäivänä kuvaillakin kun lämmintä oli 20 astetta - ja vieläpä tuntuikin siltä!

Pienen kierroksen linnan puutarhassa heitettyämme alkoi aurinko jo laskea ja mekin päätimme siirtyä muualle. Satu ehdotti Spandaun vanhaa kaupunkia ja sinne päin lähdimmekin sitten suuntaamaan pyörillämme. Eräässä vaiheessa kuitenkin totesimme ettei sinne ole ideaa lähteä valokuvaamaan kun oli jo oikeasti aika pimeä, siispä menimme Spandau Arcade -ostoskeskukseen jäätelöille. Sieltä lähdimme yhdessä takaisinpäin koteja kohti - Satu kääntyi muutaman kilometrin matkan jälkeen kotiinsa Charlottenburgissa ja itse huristelin tänne Moabitiin / Tiergarteniin, kumpaan tämä nyt sitten lasketaankaan. Matkaa minulle tuli noin 11 kilometriä (jostain opastekyltistä joskus jälkeenpäin tarkastimme) ja koko matka taittui ilman heijastinta katulamppujen valossa, sillä emme saaneet pyöräni valoa toimimaan vaikka monesti kokeilimme.. Charlottenburgin läpi polkiessa olo oli vähän levoton vaikka alue käsittääkseni rauhallista onkin, liikkeellä ei kuitenkaan ollut kuin yksittäisiä ihmisiä ja kun seitsemän jälkeen oli jo ihan pimeää.. Keskustammassa taas oli kiva pyöräillä kun oli enemmän ihmisiä ja valoa ympärillä :)

Jonain muuna päivänä käväisimmme sitten (edelleen Sadun kanssa siis) Spandau Arcadessa pikaruokakiinalaisessa syömässä hirmuisen hyvää ruokaa ja sitten suuntasimme sinne Spandaun vanhaan kaupunkiin. Kävimme ennen syömässä käyntiä jossain muuallakin pyörimässä, en tosin enää muista että missä.. Vanhassa kaupungissa kävelimme ympäriinsä ja räpsimme vähän kuvia, törmäsimme tivoliin ja tutustuimme perusasuinalueeseen ajaessamme bussilla U-Bahn-pysäkille. Hassua miten täällä on esimerkiksi juurikin tivoleita ja ties mitä tapahtumia ympäri kaupunkia eikä niistä edes tiedä ellei satu törmäämään, jossain Joensuussa esimerkiksi tivolin tulo kaupunkiin oli a HUGE thing!

Maanantaina (vai olikohan se edes maanantai? En ole taas yhtään varma näistä päivistä :D) oli kyllä olo että "turha reissu mutta tulipa tehtyä". Oli nimittäin upea ilma ja Satu ehdotti iltapäivällä että josko mentäisiin käymään TV-tornissa kun niin monesti olimme siellä käyntiä suunnitelleet. Hurautin itseni pyörällä puolessa tunnissa Alexanderplatzille meinaten ajaa matkalla pari nokkakolaria toisten pyöräilijöiden kanssa ja kenties kauhistuttaen muutamaa autoilijaakin. Vakavilta onnettomuuksilta kuitenkin säästyttiin ^.~ Asetuimme tv-torniin mutkittelevan jonon jatkoksi ja törötimme jonossa ties kuinka pitkään - toisaalta ei se haitannut, aika meni nopeasti kun juteltiin perheiden tempauksista ja fiiliksistä ja tulevaisuudensuunnitelmista. Päätimme vähän huijata lippujonossa ja väitimme olevamme 15-vuotiaita - näin pääsimme lastenlipuilla sisään ja säästimme 5 euroa! (Mistä tulikin mieleeni ettei minulle tuossa lähikaupassa myyty sytkäreitä kun niitä yritin ilman henkkareita ostaa, kaupan täti oli ilmeisen varma etten vielä ole täysi-ikäinen. Ja siis kynttilöitähän varten olisin niitä sytkäreitä kaiken lisäksi ostanut..!) Emme ehtineet kuitenkaan olla tornissa kuin noin viisi minuuttia ja huudattaa kameroilla räpsräpsiä koko sen ajan, sillä minun piti rientää kotiin syömään ja Sadun töihin.. No mutta todellakin tulipa käytyä, joskus sitten ajan kanssa uusiksi :P

Lisää juttuja vain unohtuu aina tässä kirjoittaessa.. Ja jotta tämäkin teksti ei taas venyisi niin pitkäksi ettei tätä kukaan jaksa lukea niin mainitsen vain nopsasti että kävin tiistaina Alexan Kamps-kahvilassa teellä ja syömässä aivan yliherkkua leivosta ja perjantaina Sadun kanssa Haupparin Kampsissa taas teellä, jonain perjantaina kävelin kielikurssilta tänne meidän tien risteykseen yhdessä aiemmassa postauksessa esittelemäni Jeikon kanssa ja viime lauantaina kävin lasten kanssa ekaa kertaa uimassa lähiuimahallissa. Ja kun toissapostauksessa mainitsin ettei jonain lauantaina ei tainnut tapahtua mitään, muistin väärin: olin Suomi-koulun 30-vuotisjuhlissa joissa oli myös ministeri Jarno Syrjälä! Juhlat olivat minulle vähän tuskaa kun jouduin istumaan lasten kanssa vanhempien kaikottua kutsuvieraspöytään, ja kaikkihan tietää millaisia lapset ovat tylsissä juhlissa.. Mutta ruoat olivat namnam ja siellä oli karjalanpiirakoita ja munavoitakin! Mutta nyt taas vain lyhyesti ja ytimekkäästi: heippa!

PS. Ehkä pitäisi oikeasti yrittää kirjoitella vähän useammin ettei tulisi aina näin pitkiä postauksia ja kaikki asiat unohtuisi..
PPS. Käytiin eräänä päivänä Sadun kanssa Valtiopäivätalon katolta kattelemassa maisemia (kamerat eivät sattuneet mukaan), yhtenä aamuna kävin siellä yksikseni sitten kameran kanssa :)

7. lokakuuta 2008, tiistai
Tulipas naurettua saksan kurssilla, hihi. Tunnithan on siis normaalisti tiistaisin ja perjantaisin klo. 13.45 - 17.00, joten porukka alkaa aina lähempänä viittä olla jo vähän vähemmän pirteää ja hyvin keskittyvää. Alkuun tarkastettiin kotitehtävät joita oli viikon mittaisen tauon takia muistaakseni seitsemän tehtävää. Joskin suurin osa tehtävistä taas sellaisia että piti muodostaa lauseita jotka ovat muuten identtisiä mutta joku sana sieltä välistä pitää vaihtaa. Joten periaatteessa riitti että kirjoitti ensimmäisen lauseen ja sanoi tunnilla ne muut tarvittaessa mallin mukaan. Oli mukana yksi vähän kinkkisempi verbitaivutustehtäväkin tosin.

Tunnin alusta meni puolisen tuntia kotitehtävien tarkasteluun, sitten tankattiin niitä kolmea eri infinitiiviä tunti ennen kuin pidettiin paussi ja Hayrunnisa tarjoili kaikille suklaata siitä hyvästä että hänen puhelimensa soi edellisellä tunnilla. Tai siis sitä edellisellä, koska hän ei ramadanin tai jonkin muun muslimien uskontojutun takia ollut viime tiistaina tunnilla. Myös Mushafere ja eräs muslimimies jonka nimeä en muista tarjoilivat kaikille keksejä, en tiedä miksi. Ehkä he ymmärsivät väärin kun opettaja selitti Hayrunnisalle siitä suklaiden tuonnista? Joka tapauksessa keksit ja suklaa olivat oikein nams!

Tauon jälkeen käsiteltiin jonkun modaali(apu?)verbin taivutusta, en nyt muista minkä.. Siinä samalla aiheutti melkoisen naurukohtauksen se kun japanilainen Jeiko ei osannut edelleenkään sanoa müssen-verbistä muotoa "muss". Opettaja (Sebastian Zwiplaplaplaplajotain) käski sitten jokaisen oppilaan sanomaan tuon "mussin" - 14 kertaa se muss tuli ihan oikein u-kirjaimella, mutta sitten kun taas viimeisenä tuli Jeikon vuoro, kajahti ilmoille "müss". Voinet kuvitella miltä kuulostaa "muss muss muss muss muss muss muss muss muss muss muss muss muss muss.. Müss!" Tunnin loppupuolella tehtiin taas sellainen "peli", jossa joku kysyi saksaksi (natürlich!) kysymyksen muotoa "saako saksan kurssilla..." ja loppuun joku verbi. Opettaja aloitti verbillä flirten, flirttailla. Reilu puolet porukasta ei sitä tiennyt, ja ne jotka tiesivät eivät sitä ymmärrettävästi osanneet selittää, vaikka Hayrunnisa ja eräs korvanreikävenytyksiä harrastava, kädet täyteen tatuoitu hauska teatterissa työskentelevä heppu yrittivätkin kovasti esittää kyseistä verbiä :P Opettaja päätyi loppujen lopuksi vaihtamaan verbiä..

Tunnin kummallisin juttu sattui kun piti kolmen hengen ryhmissä tehdä joitain lauseita. Yksi minun ryhmäni (= mie, Mushafere ja Jeiko) lauseista päättyi sanoihin "TV sehen", tai ainakin jotenkin että siinä oli se TV. Muut kurssilaiset nyökyttelivät ymmärtämisen merkiksi, mutta opettaja katsoi hölmistyneenä ja ihmetellen että mikä ihmeen "tiiwii", kuten hän taulullekin kirjoitti Jeikon lausuman perusteella :D Sitten joku heitti ilmoille sanan fernsehen (saksaksi televisio) ja kyllä ope sitten vähän naureskeli taululle kirjoittamaansa! Tuntuu jotenkin ihan hassulta ettei joku ymmärrä tuota lyhennettä, mutta tietysti jos sitä ei saksassa käytetä..

Toinenkin vähän vastaava tilanne tuli kun Jeiko (kyllä, hän se siellä eniten äänessä onkin) selitti ettei supermarketissa (joka on saksaksi supermarkt ja jonka lähes kaikki ääntävät aina suomalaiseen tapaan supermarket) saa kokata pastaa (im [vai in?] Supermarkt [saksassa substantiivit isolla] darf man nicht Pasta kuchen [vai küchen?]), erääseen tehtävään liittyen siis. Opettaja katsoi taas vähän ihmetellen että whaat, kunnes Jeiko vaihtoi pastan nuudeleihin ja opettaja ymmärsi että Jeiko tarkoitti nuudeleiden, spagetin yms. sukulaista "pastaa", eikä sitä pastaa joka tarkoittaa saksaksi tahnaa! Eli siis koska osaan ilmaista itseäni loistavasti: muut ymmärsivät pastan sellaisena pastana kuin suurin osa suomalaisistakin luultavasti, mutta saksaksi "pasta" tarkoittaa tahnaa (die Zahnpaste = hammastahna), joten opettaja ihmetteli että miksi Jeiko tahnaa keittelisi. Jännä miten tämänkin sanan kaikki oppilaat ymmärsivät kuten minä ja Jeikokin, mutta saksalainen opettaja ei..

Listaanpa nyt vielä ennen nukkumaan menoa (viime yönä koneella puoli kahteen ja herätys seitsemältä, la-su yönä unta palloon viitisen tuntia nukahtamattomuuden takia -> väsy!) ne kurssilaiset jotka muistan: puolalainen Helena joka yrittää selvästi pukeutumalla tekeytyä parikymmentä vuotta ikäistään nuoremmaksi siinä onnistumatta; puolalainen Anna, kaiketi kurssin vanhin osallistuja joka tapaa hihitellä usein, mukava; puolalainen nuorehko tekoblondi joka oli ensimmäisellä kerralla ja ilmestyi taas tänään tunnille yllättäen; se tatuoitu teatterihäiskä hirmuisine korvavenytyksineen, Daryl muistaakseni, hauska ja avulias tyyppi joka saa kaikki nauramaan joka tunnilla; kiinalainen Zhu joka on Europa-Centerissä jossain kiinalaisessa ravintolassa kokkina ja jonka saksan puhuminen on sellaista mongerrusta ettei siitä selvää saisi ellei tietäisi etukäteen mitä hän puhuu; tsekkiläinen Stepjan, avulias ja peruskiva arviolta nelikymppinen jolla on puolen posken pituinen arpi kasvoissa ja jonka sanomat esimerkit liittyvät useimmiten ruokaan / syömiseen; joku arabiaa äidinkielenään puhuva ehkä 30-vuotias tatuoitu miekkonen, aika hiljainen; korealainen Jeong Ae, sosiaalinen tapaus joka nauraa helposti ja näyttää hölmistyneenä hassulta; iranilainen tai irakilainen Hayrunnisa, todella ystävällinen ja avulias ihminen jonka saksan sanavarasto ei ole hirmuisen suuri ilmeisesti, toiveammatti floristi; makedonialainen Mushafere joka tuntuu olevan pihalla tunnin tapahtumista ja vaadituista tehtävistä aika usein mutta joka on toisaalta todella mukava ja ystävällinen, myöskin hiljainen; japanilainen Jeiko joka pölöttää paljon ja kovaan ääneen, ikiväsynyt ja hauska, asunut Saksassa vasta noin puoli vuotta ja puhuu englantia!; kiinalainen Jing, työskentelee kiinalaisessa ravintolassa tarjoilijana ja tahtoisi tulkiksi, ei erityisen puhelias eikä nauravainen, kaikin puoli neutraali mutta mukava tyyppi; muistaakseni Bulgarialainen Emine tai joku vastaava, ryhmän ilmeisestikin osaavin ja opettajaa eniten kysymyksillään vaivaava, nauravainen ja muutenkin puhelias; jostain kotoisin oleva joku, ehkä noin 50-vuotias muslimimies, hiljainen ja rauhallisen oloinen.

Nyt: hyvää yötä!

5. lokakuuta 2008, sunnuntai
Voisiko joku kertoa mihin syyskuu hävisi? Varsinkin kun syksykin alkoi nyt lokakuussa sellaisella tuulella ettei aina polkupyörällä eteenpäin pahemmin pääse ja kadut ovat paikoitellen pelkkää liukasta lehtimössöä jossa todennäköisyys pystyssä pysymiselle on pienempi kuin todennäköisyys kaatumiselle. Mutta kun katselee puiden värejä ja tuntee vihdoin yhdeksän asteisen ilman niin mitäs pikkuvioista.

Olen oikeasti ollut aika kiireinen viime aikoina. Vähän laiskakin kyllä kirjoittamaan, myönnettäköön, mutta usein olen päivän päätteeksi kaatunut sänkyyn ja nukahtanut saman tien, vaikka suunnitelmissa olisikin ollut tänne kirjoittelua. Eilinen oli poikkeus, siksipä kirjoittelenkin vastaheränneenä viiden tunnin yöunien jälkeen kellon ollessa vaille yhdeksän aamulla.

Viikonloput ovat kuluneet paljolti muualla kuin kotona viimeaikoina, siksi haaveilin että tästä päivästä voisi tulla kotipäivä jolloin ehkä saisin kaikkia tekemättä jättämiäni rästihommia tehtyä - töissähän minulla ei ole rästihommia, mutta siis kaikkia henk.koht. juttuja, kuten tänne kirjoittaminen. Menneet viikonloput pikakelauksella: eilen kävin KaDeWessa metsästämässä Fazerin suklaata sitä löytämättä sekä Tiergartenin kirpparilla fiilistelemässä suht rahattomana. Totesin etten ikinä uskaltaisi pyöräillä Ku'dammilla! Perjantai oli kansallinen vapaapäivä Saksojen yhdistymisen kunniaksi - toisaalta olisin tahtonut viettää sitä täällä Berliinissä juhlahumussa, mutta erittäin mahdollinen synkeä ilma, Sadun reissussa töissä oleminen ja mahdollisuus päästä "etelän lämpöön" saivat minut lähtemään perheen ja heidän vieraidensa (Leenan siskon ja lasten 11-vuotiaan siskopuolen) kanssa Tropical Islandsiin. Tropical Islands on siis Euroopan suurin sisätropiikki-systeemi, vanhaan ilmalaivahalliin rakennettu jos oikein muistan. Lämmintä paikassa oli noin 28 astetta koko ajan, veden lämpötila vähän reilu 31 astetta. Olihan se hieno ja ihmeellinen ja hauska paikka, mutta kymmenen tunnin oleskelu alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää. Söin kuitenkin isoimman jäätelöannokseni ever (kiivi- ja vaniljajäätelöä, kiivikastiketta ja kermavaahtoa) ja pelasin minigolfia ehkä ekaa kertaa elämässäni! Ekalla reiällä aloittelijan tuurilla olin ainut joka sai pallon ensimmäisellä hutkaisulla reikään, loppurata ei sitten mennytkään niin hyvin.. Ei tosin pelattukaan kuin 10 reikää kahdeksastatoista kun lapset väsyivät.

Viime viikonloppuna oli täällä Berliinissä maraton, jota täytyi tietysti kuvata jonkin verran. Lauantaina näin Sadun odotettuani häntä puoli tuntia Tiergartenin aseman lähellä rullaluistelija-maratonareita kuvaten. Käväistiin kirpparilla ja syötiin muistaakseni pikaruokakiinalaisessa Ku'dammin lähellä - ruokaa sai PALJON ja maksoi vain kolme euroa, hyvääkin oli! Totesimme Sadun kanssa olevamme vähän pihejä kun kävimme ennen syömään menoa ostamassa ruokakaupasta halvat limpparipullot.. Taisimme sitten vain pyöriä ympäriinsä etsimässä elokuvateatteria jossa menisi jotain molempia miellyttävää - eipä löytynyt. Sunnuntaina heräsin ilman herätyskelloa seitsemältä ja kahdeksalta olin jo Siegessäulella kamerani kanssa odottelemassa maratonareiden lähtöä. Tunnelma paikalla oli tosi kiva ja lämmin ilman viileydestä huolimatta ja maratonareiden määrässä oli vähän ihmettelemistä.. Parin tunnin kuluttua olin melkein kotiovella bongatessani maratonareiden vyöryn lähikadulla, jonne suunnistin ja josta löysin lopunkin perheen heiluttelemasta pieniä siniristilippuja. Kyllä juoksijoiden joukosta ainakin kymmenen henkilöä huikkasi tervehdyksensä selvästi suomeksi, yksi ruotsalainenkin tervehti ruotsiksi ohi hölkötellessään ja tanskalainen taas hehkutti Pohjoismaita. Juoksijoiden joukossa tuli nähtyä niin kehikkopallon sisällä juokseva mies kuin pari hölkkäävää Seba Med -purkkiakin.. Meno ei siis ollut kaikilla turhan vakavaa ja meininki kadun varrella oli loistava!

Iltapäivällä miittasin taas Sadun, kävimme tällä kertaa toisella kirpputorilla vähän eri puolella Berliiniä löytäen englantia puhuvan lakritsimyyjän! Tämän kirpputorin tunnelma oli leppoisampi kuin Tiergartenin paikan, tungostakin tosin oli hirvittävän paljon enemmän, eikä tavaroiden sekamelskasta hypännyt silmille mitään erikoista. Suorastaan kesäisen sään kunniaksi nautiskelimme jäätelöistä eräällä terassilla kirpparin lähellä. Myöhemmin taisimme käväistä Sony Centerissä, ellei muistini aivan petä.. Valokuvien päivämäärien mukaan tosin olimme siellä lauantaina, mutta saatoimme kyllä olla sunnuntainakin..

Viime viikonloppua edeltävänä viikonloppuna, siis 20.-21.9., kävin Sadun kanssa sunnuntaina seikkailemassa S- ja U-Bahnoilla ja vähän raitiovaunullakin ympäri kaupunkia. Hyppäsimme Haupparilta ensimmäiseen vastaan tulleeseen S-junaan ja jonkin ajan kuluttua löysimme itsemme Olympiastadionilta. Piheydessämme emme menneet sisälle asti kuvaamaan, ehkä vielä joskus? Sitten lähdimme U-junalla toiseen suuntaan, etsimme syömispaikkaa ja jossain vaiheessa tajusimme että tarpeellinen U1-linja oli poissa käytöstä. Loppujen lopuksi päädyimme Alexanderplatzille ja löysimme kuin löysimmekin halvan paikan jossa syödä. Ravintola oli kyllä aika elämys, sillä emme tienneet miten siellä olisi pitänyt esim. tilata ja vastaanottaa ruoka, ja kaiken lisäksi ravintolan turkkilainen (luultavasti) myyjä ei osannut itsekään saksaa hirmuisen hyvin. Saimme sitten loppujen lopuksi toivomamme annokset nenän eteen ja vatsat täyteen, mikä oli tarkoituskin. Syönnin jälkeen hyppäsimme lähimpään raitiovaunuun ja istuimme siinä aina päätepysäkille asti ohitse siirtolapuutarhan. Päätepysäkillä odotimme takaisin päin lähtevän ratikan lähtöä varmaan puoli tuntia.. Myöhemmin kävimme vielä räpsimässä kuvia Checkpoint Charliella.

Tuona lauantaina en tainnut tehdä mitään merkittävää, ainakaan kuvia ei siltä päivältä löydy. Muita viime ajoista mieleen jääneitä juttuja ovat seuraavat: aamuinen pyöräily- ja valokuvausreissu erityisesti Tiergartenissa, tuli ihana syksyfiilis. Ailan ja Anniinan vierailu keskiviikosta tähän aamuun, torstaina kävin Ailan kanssa vähän kaupoissa Alexassa. Discoverin Berlin by bike -reissuni eräänä kauniina ja lämpimänä päivänä arkipäivänä kaupungin itselleni tuntemattomissa osissa: uskalsin ottaa kameran esiin aina kun siltä tuntui, en suututtanut ehkä kuin pari autoilijaa törttöilylläni ja ihmisten suhtautuminen kuvien räpsimiseeni oli aivan ihana! Eräänä päivänä "koulussa" eli kurssilla puhuttiin asioista joita meillä ei ollut lapsena (johonkin kielioppiasiaan liittyen) - Hayrunnisa totesi oikeaoppisella lauseella ettei hänellä ollut isää, mihin opettaja tokaisi että "Sehr gut", mihin taas japanilainen Jeiko totesi että "Nein, das ist nicht gut!". Aiheutti vähän repeilyä. Tiistain tunnilla kului puoli tuntia siihen kun koottiin taululle pizzanteko-ohjeet saksaksi ja kaikille tuli hirmuinen nälkä, naurettiin kauheasti. Eräänä päivänä kiinalainen Jing pyysi että voisinko vaihtaa eurokolikoita niin että hän saisi suomen kolikoita ja minä saksan: onneksi Aila ja Anniina tulivat käymään, koska muuten en suomalaisia kolikkoja olisi saanut! Nyt niitä voin kuitenkin vaikka heti tiistaina Jingille antaa. Tiistaina japanilainen Jeiko myös ihmetteli kauheasti miten olen voinut opiskella yläasteella sekä suomea, saksaa, englantia että ruotsia! Hän itse osaa vain englantia ja japania, on nyt asunut joitain kuukausia Saksassa ja nyt on siis samalla kurssilla kanssani. Uskaltauduin myös eräänä päivänä postiin viemään Zaijon kirjeen, eikä mukavan näköinen postitäti syönyt minua kuten etukäteen pelkäilin :)

Jotain tärkeää varmasti unohtui, mutta minkäs sitä muistilleen voi - ja sille ettei ole saanut aikaiseksi kirjoittaa useammin. Ajoittaista kyllästymistä perheeseen / joihinkin sen tapohin on havaittavissa, toisaalta olen alkanut pikkuhiljaa kotiutua tänne kaupunkiin ja taloon. Epämääräinen olo työntekijä-perheenjäsen-olemukseni suhteen vaivaa vielä aika paljon. Ehkä totun siihen joskus, tai sitten en.. Kohta on kaksi kuukautta takana!